DEMO
FI/ SE
 
 
 

Nurmijärvi / Klaukkala

Taitokeskus Klaukkalassa pääset kutomaan kangaspuilla ohjaajan opastuksella. Kangaspuilla kutomisen tuloksena syntyy itse tehty tekstiili – meillä pääset toteuttamaan ideasi valmiiksi tuotteeksi. Meille voit tulla olitpa sitten ensikertalainen tai kokeneempi kutoja. Aloittelijat oppivat kankaankudonnan perusasiat ja kokeneemmat pääsevät syventämään taitojaan.

Kudottu tuote voi olla matto, huopa, pyyhe, ryijy, sisustuskangas, vaatetus- tai asustekangas tai jopa taidetekstiili. Voit hyödyntää suunnittelusi tukena kankaankudonnan mallistomme valmiita malleja, soveltaa niitä tarpeen mukaan tai suunnitella juuri mieleisesi tuotteen. Loimet on aina valmiiksi rakennettu kangaspuihin, joten sinä pääset suoraan kutomaan. Meille voit esittää myös loimitoiveita ja pyrimme toteuttamaan ne mahdollisuuksien mukaan.

Taitokeskuksessa saat ohjaajalta apua kudonnan eri vaiheissa taitokeskuksen aukioloaikoina, mutta meillä voit kutoa joustavasti myös aukioloaikojen ulkopuolella iltaisin ja viikonloppuisin. Ohjaaja auttaa oman kudontavuoron varaamisessa, työn suunnittelussa, toteutustavan- ja materiaalien valinnassa sekä itse kutomisessa sen kaikkine vaiheineen. Ohjaaja auttaa myös tuotteen viimeistelyssä ja taitokeskuksessa käytössäsi ovat ompelukone ja saumuri tätä varten.

Taitokeskuksesta voit ostaa monipuolisesti erilaisia käsityön materiaaleja mm: matonkuteita, ontelokuteita, poppanaa, sisustustekstiileihin ja asusteisiin sopivia kudonta- ja neulelankoja, työvälineitä sekä tee-se-itse-tarvikepaketteja. Voit käyttää kudontaan myös omia materiaalejasi.

Kuinka paljon kutominen maksaa? Katso tarkemmat tiedot täältä.

Tarjoamme myös seuraavia palveluja:

  • Tilausloimien valmistaminen ja kankaan rakentaminen asiakkaan kangaspuihin
  • Asiakaskäynnit kudonnan eri ongelmatilanteissa/haasteissa
  • Työvälineiden vuokraaminen kotikäyttöön
  • Katso hintatiedot täältä


Kutomossamme on leppoisa ja rentouttava tunnelma, jossa voit kutoa omaan tahtiisi kiireettömässä ilmapiirissä ja mukavassa samanhenkisessä seurassa.

Ota yhteyttä ja kysy lisää ohjaajalta - tule mukaan toimintaamme.

Tervetuloa kutomaan!

Kudonta-ajan varaaminen:

Sonja Mantere
050 4685 794
klaukkala@taitoetelasuomi.fi

Myös klikkaamalla tuotteen otsikkoa pääset ilmoittamaan kiinnostuksesi tuotteesta.




Uutta kudonnan mallistossa

Nämä tuotteet ovat kudonnan malliston uutuuksia. Haluaisitko kutoa jotain näistä? Katso malliston muut tuotteet ja ilmoita toiveesi klikkaamalla otsikkoa: toiveita toteutetaan mahdollisuuksien mukaan.

Siimes-matto

Tekemisen iloa -malliston uusin mattotulokas ihastuttaa mielenkiintoisilla kuvioillaan. Graafiset vinoviivat ja soikiot koristavat tämän maton pintaa. Voit suunnitella maton täyteen erilaisia kuvioita tai rytmittää ne raitoina eri kohtiin. Tähän loimeen voit kutoa myös perinteistä räsymattoa.

Taitotaso: aloittelija, osaaja, taitaja

Loimen tiedot:
Leveys: 91 cm
Väri: musta
Materiaali:15-s. kotimainen kalalanka
Sidos: palttina ja 6-vartisen ruusukkaan muunnos
Hinta: 10,20 € / m

Kudevaihtoehdot:
Tähän loimeen voit kutoa leikatulla räsykuteella, ontelokuteella, trikookuteella.

Matto

Tämä mattoloimi on beigen värinen ja 80 cm leveä. Maton tiheys on 3 lankaa/cm. Mikäli maton kutoo kokonaan kuviollisena ilman palttinaa, molempiin reunoihin muodostuvat hauskat maton pitkittäissuunnassa kulkevat siksak-kuviot. Isosta kuvioaiheesta voi valita kudottavaksi vain osan poljentaa vaihtamalla, jolloin maton ilmettä voi helposti muunnella. Tähän loimeen voi kutoa myös vain pelkkää palttinaa.

Taitotaso: aloittelija, osaaja, taitaja

Loimen tiedot:
Leveys: 80 cm
Väri: beige
Materiaali: 15-s. kotimainen kalalanka
Sidos: palttina ja 6-vartinen toimikas
Hinta: 12,80 € / m

Kudevaihtoehdot:
Tähän loimeen voit kutoa leikatulla räsykuteella, ontelokuteella, trikookuteella.


Aallokko-huivi

Aaltotoimikas on ihanan laskeutuva ja käytössä mukautuva huivisidos, joka ei kaipaa raidoitusta. Kudevärin voit valita lukuisista vaihtoehdoista itsellesi sopivaksi. Mallihuvimme on kudottu puoliksi beigen ja puoliksi vaalean harmaan sävyillä. Lanka on pehmeää, muhkeaa alpakka-merinovillaa. Kudonnan perustaidot hallitseva kutoja tekee huvin parissa illassa tai viikonlopun aikana. Huivin voi viimeistellä joko hapsuilla tai kevyellä päärmeellä.
Taitokeskuksessa on mallityöt myös pellavalla ja puuvillalangalla kudotuista huiveista.

Taitotaso: osaaja, taitaja

Loimen tiedot:
Leveys: 57 cm
Väri: värjäämätön puuvillapellava
Materiaali: puuvillapellava
Sidos: aaltotoimikas
Hinta: 13 € / m

Kudevaihtoehdot:
Loimeen voi kutoa pellavalangalla, puuvillalla, ohuella villalangalla tai paksulla alpakka-merinovillalangalla. Huom! Tämä loimi on nyt kudottu loppuun.

Tilalle tulee paperinaruloimi, johon voi kutoa koreja. Sidoksena on ontelomuotoinen palttina, mikä tarkoittaa että koriin ei tarvitse ommella sivusaumoja lainkaan. Uuden loimen tiedot päivittyvät tänne..


Villahuopa, torkkupeitto

Villahuopa tuo lämpöä ja pehmeyttä niin sisustukseen kuin myös kylminä iltoina käyttäjälleen. Huovan pintaa rytmittävät vinoneliöt tai murretut siksakviivat riippuen poljennasta. Oman tyylisi mukaan voit kutoa värikkäillä tai hillityillä väreillä. Tämän huovan kutominen ei ole vaikeaa, sillä poljenta on yksinkertainen. Siksi se sopii myös aloittelijalle.

Taitotaso: aloittelija, osaaja, taitaja

Loimen tiedot:
Leveys: 136 cm
Väri: luonnonvalkoinen
Materiaali: villaa, Lankavan huopalanka
Sidos: Murtotoimikas
Hinta: 28,40 €/m

Kudevaihtoehdot:
Loimeen voi kutoa loimen paksuisilla villalangoilla.

Matto

Vinoneliöitä, ympyröitä, rasteja ja siksak-raitaa. Tämä ruusukkaaksi kutsuttu mattomalli tarjoaa monipuolisia ja ihastuttavia kuviovaihtoehtoja kutojalle. Kuviot toistuvat maton nurjalla puolella negatiivina. Erilaisilla väriyhdistelmillä luot hauskan leikkisän tai pelkistetyn tyylikkään tuotteen niin lastenhuoneeseen kuin moderniin sisustukseenkin sopivaksi. Tähän loimeen voit kutoa myös perinteistä räsymattoa.

Taitotaso: aloittelija, osaaja, taitaja

Loimen tiedot:
Leveys: 85 cm
Väri: luonnonvalkoinen
Materiaali: 15-s. kotimainen valkaisematon kalalanka
Sidos: palttina ja ruusukas
Hinta: 7,80 € / m

Kudevaihtoehdot:
Tähän loimeen voit kutoa leikatulla räsykuteella, ontelokuteella, trikookuteella.

Matto

Vinoneliöitä, ympyröitä, rasteja ja siksak-raitaa. Tämä ruusukkaaksi kutsuttu mattomalli tarjoaa monipuolisia ja ihastuttavia kuviovaihtoehtoja kutojalle. Erilaisilla väriyhdistelmillä ja kuviovaihtoehdoilla luot pelkistetyn ilmeen moderniin sisustukseenkin sopivaksi. Taitokeskuksessa on esillä malleja, joiden avulla voit hahmottaa itsellesi maton moninaisia mahdollisuuksia.
Tähän loimeen voit kutoa myös perinteistä räsymattoa.

Tarvittaessa mattoloimia voi myös kaventaa.
Leveissä kangaspuissa polkunen lukitaan telineeseen, viriö pysyy auki ja kutominen on helppoa. Matto kudotaan seisaallaan.

Taitotaso: aloittelija, osaaja, taitaja

Loimen tiedot:
Leveys: 180 cm
Väri: luonnonvalkoinen
Materiaali:15-s. kotimainen valkaisematon kalalanka
Sidos: palttina ja 6-vartinen ruusukas
Hinta: 16,70 € / m

Kudevaihtoehdot:
Tähän loimeen voit kutoa leikatulla räsykuteella, ontelokuteella, trikookuteella.

Pyyhe- ja liinaloimi

Tämä kaunis vanhan pohjois-karjalaisen mallin mukaan niisitty pyyheloimi on aivina-pellavaa. Loimeen voi kutoa pyyheliinaa tai vaikkapa juhlavampaa pöytäliinaa. Kuvioaihe muistuttaa karjalaista punapoimintaa. Kankaan voi kutoa kokonaan kuviollisena tai kutoa väliin pelkkää palttinaa, jolloin kuvioraita voi olla vain tekstiilin hieno yksityiskohta. Koska poljentaan voi vaikuttaa, kutominen onnistuu myös vain vähän kudontakokemusta omaavalta henkilöltä.

Taitotaso: aloittelija, osaaja

Loimen tiedot:
Leveys: 81 cm
Väri: pellava
Materiaali: puolimärkäkehrätty pellava tex 206
Sidos: palttina ja kuviollinen pohjasidos
Hinta: 25,00 €/m

Kudevaihtoehdot:
Loimeen voi kutoa pellavalangalla tai puuvillapellavalla. Tähän sopivat myös erilaiset ohuet pellavalangat. Värillisillä langoilla saat vaihtelua. Samaan työhön tulevan langan pitää olla aina samaa materiaalia.

Käsipyyhe, koriliina tai kaitaliina

Itse kudottu pyyhe tai kaitaliina on kaunis ja kestävä käyttötuote vuosiksi eteenpäin. Pellavasta kudottuna pyyhe imee hyvin kosteutta ja kestää käyttöä. Tämän tuotteen pinta on miellyttävän sileä ja jämäkkä olematta kuitenkaan jäykkä.

Taitotaso: aloittelija, osaaja

Loimen tiedot:
Leveys: 45 cm
Väri: Monivärinen, pääväri pellava
Materiaali:
puuvillapellava tex 80x2 (60% puuvilla, 40% pellava)
Sidos: kilpikangas, yhdistetty loimi- ja kudevaltainen pomsi
Hinta: 20,25 €/m

Kudevaihtoehdot:
Loimeen voi kutoa pellavalangalla tai puuvillapellavalla. Kankaan rakenne mahdollistaa erilaisten ruutu- ja /tai raitarytmien luovan vaihtelun poljentaa vaihtamalla. Loimeen voi kutoa esimerkiksi symmetrisesti värien reunustaman neliön mallisen pienen koriliinan. Tähän sopivat myös erilaiset ohuet pellavalangat. Samaan työhön tuleva langan tulisi kuitenkin olla aina samaa materiaalia.



Pyyhe

Sidos: Toimikas
Loimen leveys: 73 cm
Loimi: puuvillapellava (60 %puuvilla, 40% pellava) monivärinen
Loimen hinta: 25 €/m
Kude: puuvillapellava, pellava tai puuvilla

Poppana

Poppana on perinteinen ohuesta puuvillakuteesta valmistettu sängynpeitto. Poppana voi kuitenkin olla myös montaa muuta asiaa, kuten tyyny, kaitaliina, seinävaate tai kori. Poppanaloimeen sopivat poppanakude, erilaiset puuvillalangat, räsyistä leikatut kuteet, mutta myös esimerkiksi paperinaru. Kuvassa näet tähän loimeen kudottuja paperinarutabletteja.

Taitotaso: aloittelija

Loimen tiedot:
Leveys: 46 cm
Väri: musta
Materiaali: 6-s. kotimainen kalalanka
Sidos: palttina ja kudekuviollinen: 4 langan ripsi
Hinta: 7,40 €/m

Kudevaihtoehdot:
Tähän loimeen voit kutoa poppanalla, ohueksi leikatulla räsykuteella, puuvillalangalla.

Toivomuslista

Toivomuslistalla on tällä hetkellä seuraavat loimet:

  • Matto, leveys 140 cm kangaspuissa, musta loimi.
  • Ruutumatto, leveys noin 85 cm, vaalea loimi.
  • Villakangas, leveys 85 cm, vaalea loimi, ristitoimikas.
  • Pyyheloimi, leveys 90 cm, monivärinen
  • Jos olet kiinnostunut, ota yhteyttä sp. klaukkala@taitoetelasuomi.fi
Haluaisitko kutoa jotain näistä tai ehdottaa omaa toivettasi? Klikkaa väliotsikkoa ja ilmoita kiinnostuksesi näihin. Toteutamme toivomuksia kiinnostuksen mukaan ja soveltuvien kangaspuiden vapauduttua.
Olemme yhteydessä sinuun.